Jalkapallo

Intohimona jalkapallo

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana Espanjasta on kasvanut jalkapallon ykkösmaa. Espanjan maajoukkue ryhmittyy puolikaareen vastustajan maalin ympärille ja vastustaja sen sisäpuolelle oman maalinsa edustalle. Kissa-hiiri leikki jatkuu kunnes tulee maali tai vastustaja saa hyökkäyksen purettua hetkeksi. Tällä tavoin homma pyörii myös suurempia jalkapallomaita vastaan.

Aina ei ole ollut näin. Vielä kesällä -86, jonka muistamme Meksikon MM kisoista ja argentinalaisen Diego Maradonan hienosta otteista, Espanja oli kisoissa altavastaaja. Vedonlöyntitoimistot rankkasivat Espanjan yhdeksi kisojen huonoimmista joukkueista. Espanja sijoittui yllättäen toiseksi omassa lohkossaan ja voitti vielä ensimmäisellä kierroksella paljon kovemmaksi arvioidun Tanskan. Espanja joutui lopulta taipumaan neljännesvälierissä Belgialle ja silloinkin vasta rangaistuslaukauskilpailussa. Kisat voitti lopulta Argentiina eli mestarien kieli oli silloinkin espanja.

Espanja on levittänyt jalkapallon myös entisiin siirtomaihinsa Amerikan mantereella. Tämä on auttanut myös Espanjan jalkapallon nousua. Nuorten hyvin pelaajien on ollut helppo tulla Espanjan liigaan pelaamaan koska suurta kieli- tai kulttuurimuuria ei ole. Tämä on nostanut jalkapallon tasoa Espanjassa, tuonut lisää katsoja ja rahaa. Raha on vastaavasti nostanut pelaajapalkkioita ja lahjakkaiden nuorten urheilijoiden lajivalinta on usein luontaisesti jalkapallo. Entisten siirtomaisen jalkapallon tasosta kertoo esimerkiksi se, että vaikka Espanja on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden vain kerran niin espanjan kielinen maa on voittanut viidesti.

Jos matkustat tai jopa muutat Espanjaan ja haluat käydä siellä missä paikallisetkin käyvät, mene seuraamaan jalkapallo-ottelua. Saat mahdollisesti ystäviä ja pääset kokemaan paikallista kulttuuria aidoimmillaan. Seuramatkaisille järjestetyt tanssiesitykset ja sikajuhlat eivät ole sitä. Opettele muutama sana espanjan jalkapallosanastoa ja opi tuntetemaan parhaimmat espanjalaiset pelaajat ja heidän taustansa. Näin osoitat paikallisille arvostavasi heitä ja heidän kulttuuriaan. Jalkapallosanastoa ja lisätietoa aiheesta löytyy Yleisradion mainiosta artikkelista jalkapalloa espanjaksi. Perutietoa espanjan kielestä löytyy artikkelista espanjan kieli.

Lisäjännitystä jalkapallo-otteluun saa veikkaamalla muutamalla eurolla ottelelun lopputulosta. Jos olet Espanjassa ja siellä jalkapallo-ottelussa niin veikkaa mielummin kotijoukkueen voittoa. Silloin voi täysin rinnoin elää tunnelmassa mukana. Vaikka olisit paikan päällä voi pelata pelejä myös netin kautta, jos paikalliset vedonlyöntitoimistot eivät houkuttele. Aiheeseen liittyviä nettisivuja on paljon. Jos haluat tietää enemmän niin lisätietoa antaa tämä sivusto.

Jos et pääse paikanpäälle Espanjaan niin otteluita voi seurata myös Suomesta käsin. Kalliimpi vaihtoehto on tilata urheilu aiheinen kanavapaketti. Tämän hyvä puoli on ylivertainen kuvan laatu. Ilmainen vaihtoehto on seurata urheilua netin kautta; puhelimen näytöltä tai tietokoneen ruudulta. Euroopan parhaita jalkapallo-otteluita tarjoavat live urheilu streamit. Ilmaisia ja suoria urheilulähetyksiä näkee monien vedonlyöntiyhtiöiden sivuilta. Pelaaminen ei ole mikään edellytys. Livestreameja on tarjolla jalkapallosta, esimerkiksi Espanjan La Ligasta tai Saksan Budesliigasta.

Intohimoisella jalkapallofanilla ei ole koskaan ollut näin hyvät oltavat. Mutta vaikka netistä ja televisiosta näkee jalkapalloa yllin kyllin niin ottelut ovat parhaimmillaan livenä paikan päällä. Valencia CF vastaan Real Madrid Camp de Mesta stadionilla Valenciassa. 50 000 muuta katsojaa katsojaa ympärillä. Jos se tunnelma ei tempaa mukaansa, niin sitten ei mikään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: